maanantai 23. syyskuuta 2013

Jotain sinistä...

Hiphei! Putiikilla alkaa olla ensimmäinen vuosi takana. Vuosi sitten tähän aikaan kerättiin kasaan ensimmäistä syysmallistoa jännitettiin ensimmäisiä kutsuja. Piti ihan laskea montako esittelyä olen  pitänyt ja pikkuisen jäi 70 vajaaksi. Ajatella että olen saanut käydä noin monessa kodissa ja työpaikalla ihastuttavien emäntien ja vieraiden luona ja tietenkin työn hyviin puoliin kuuluu ne kaikki herkut joita olen saanut maistella ;) Facebookissakin 200 tykkääjän maaginen rajapyykki meni rikki ihan näin synttäreiden kynnyksellä.

No nyt on uusi syksy taas ja uudet tuulet puhaltavat mallistossa. Ajattelin tehdä jutun muutaman kuvan kera ihan perusjutuista ja niistä kaikista sattumoisin löytyi jotain sinistä.

Pukeutumispusero on kulkenut mallistossa melkein koko ajan. Helma on siinä pikkaisen pidempi eli ei näy selkä ja sen saa kivasti pilkottamaan neuleiden altakin. Hihat ovat 3/4 pituiset. Tämän syksyn uusi väri on sähkön sininen ja puin sen hopean harmaan liivin kanssa. Tätä liiviä löytyy myös mustana ja pronssin värisenä ja pukeutumispuseroa myös mustana ja valkoisena.

Pukeutumispusero 23.50€
Liivi 39.50€
Vyö 23.50€
Koru 29€


Suuren suosion saavuttanut vesiputouspääntietoppi jatkaa mallistossa myös. Tämä ei ole liian hieno toppi neulejakkujen alle, mutta ei myöskään arkinen jakkujen kanssa pidettäväksi. Yksikseen siitä saa vaikka farkkujen pariksi ihan menevän kokonaisuuden. Eli ihan jokapaikan pelastus! Värejä löytyy musta, valkoinen, hiekan ruskea sekä kuvan sininen.

Toppi 26.50€
Koru 29€
 
Loka- ja marraskuussa emännät saavat normaalin emännänalen lisäksi valita, joko pukeutumispuseron tai vesiputoustopin eli ei muuta kuin varaamaan omat kutsut ja ilahduttamaan ystäviä.
Lokakuussa vapaana vielä 16.10, 18.10, 19.10, 20.10
Marraskuussa ollaankin jo pikkujoulutunnelmissa, vapaana mm.6.11, 13.11, 14.11, 17.11

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti