keskiviikko 22. toukokuuta 2013

V.I.P.

Nyt voit kuulua Julian Putiikin V.I.P klubiin ja ensimmäiset kirjeet lähtevätkin matkaan, kunhan uunituoreet klubikortit saapuvat painosta. Kaikki asiakkaat ovat minulle very important person, mutta erityisesti haluan kuitenkin kiittää ja palkita asiakkaita jotka ovat olleet niin innostuneita tästä mahdollisuudesta shoppailla Pariisilaista muotia, että ovat järjestäneet kutsut. Ilman teitä kutsujen emännät, en olisi päässyt näin hienosti alkuun!

V.I.P-kortin saavat kaikki kutsuja järjestävät emännät (tai aiemmin järjestäneet) tai jos ostot ylittää 300€. Kortti on voimassa vuoden kerrallaan. V.I.P-asiakkaat saavat aina 10% alennusta ostoksistaan teki ne sitten muiden järjestämillä kutsuilla tai piipahtamalla täällä pääkonttorilla. Lisäksi kutsun V.I.P-asiakkaita naisteniltoihin, alen aloittajaisiin ja mitä nyt sitten kivaa yhdessä keksitäänkin. Olenkin jo hyvää vauhtia suunnittelemassa ensimmäisiä tapahtumia kesälle ja syksylle.

Kuvasin aamutuimaan myös muutaman uutuuden. Serpentiinin henkäyksen kevyt toppi, pitsisomisteilla, sopiva kaulakoru ja korvikset on puettuna Serafiinan ihan parhaisiin capreihin. Ja tietysi timantit ovat naisen parhaita ystäviä eikä niitä koskaan ole liikaa, eli kiva yksityiskohta, timanttinapit viimeistelevät nämä naiselliset caprit.
 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti